Kevättä 2017

Aika rientää ja kesä lähestyy! Ihana kevät ja kesä… Kiireinen, ehkä jopa ahdistava. Mutta silti niin ihana.

Meillä oli talon luovutus viime viikolla. Tiukkaa hommaa, huh huh! Olen vilpittömästi onnellinen ja helpottunut. Joskos nyt alkaisi elämä tasoittua… Tosin, kesän kalenteria katsellessa ei juuri siltä näytä. 😉

 

Yksi ihanin juttu tässä keväässä ja kesässä on se, että ostin loppuvuodesta moottoripyörän. 16 vuoden haaveilun jälkeen, minulla on viimein vihreä Ninja. Unelmieni prätkä. ❤ Ihan käsittämätöntä, että moottoripyörän ostaminen saa ihmisen näin onnelliseksi. Olen leijunut joulukuusta asti, eikä loppua näy! Olisikohan kannattanut tehdä tämä jo vähän aiemmin. 😀

En ole tainnut koskaan kertoakaan, että se ensimmäinen unelmapyöräni on odottanut  tallissa aikaa, rahaa ja rakkautta vuodesta 2002 asti. Kerron siitä sitten lisää, kun sen aika on. Ninjastakin lupaan kesän myötä lisää kuvia!

 

 

Ihanaa, kun on tekemistä! Tuntee olevansa elossa.

 

Siihen liittyen pitääkin kertoa teille Kaasarikulmasta. Jep, Kaasarikulma. Se on kaikkien pärisijöiden yhdistyshenkinen kohtauspaikka. Eräs työkaverini sattuu olemaan yhtä sekaisin prätkistä kuin minäkin ja hän erehtyi ehdottelemaan minulle yhteisön perustamista. Tapaamisia, koulutustilaisuuksia ja mukavaa yhdessäoloa samanhenkisten kanssa.

 

Avajaiset on lauantaina Mikkelissä! Tervetuloa mukaan! 😉

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nämä kuvat on tuon samaisen työkaverin ja ystävän pyörästä. Tämä prätkäjuttu on jotain, mitä vaan en voi selittää… Mutta tuo Ducati on yksi maailman hienoimmista pyöristä. Ja mä pääsin kuvaamaan sitä. En ehkä kestä!

Poks, sanoi kupla

Heippa. On vierähtänyt hetki… Ja on tapahtunut paljon. Tosi paljon!

Ei ole oikein ollut sanottavaa, eikä kyllä aikaakaan. En ole halunnut tulla huijaamaan teitä asioilla, joilla ei ole ollut itselleni mitään merkitystä ja mihin ei ole todellisuudessa ollut aikaa. Se, mitä olisin halunnut sanoa, ei ole ollut valmista julkaista eikä julkista. Blogia oli kyllä ikävä!

Minulla piti olla viikon kuluttua häät. Teinpä sen kuitenkin taas – peruin ne. Melkoista touhua niitä suunnitella, kun ei kuitenkaan ihan varma asiasta ole. Paitsi kaikkien muiden puolesta. Ehkä olisi vielä melkoisempaa jatkaa samassa kuplassa tekemässä muita onnelliseksi ja hymyillä häissä puolison rinnalla tyhjin silmin.

Olen kirjoittanut monia tekstejä itselleni. Uuden vuoden yön tuotosta tässä:

”Siis nyt mä tajusin, mikä tässä mättää! Tässä puoliunessa, hampaita pestessä, kun muut jo nukkuu! (Puolentoista viinilasillisen jälkeen.)

Mulla on se, mitä sinkkuteksti kertoo. Mutta – se kiiltokuva! Upea talo, kaunis lapsi, pitkä parisuhde kauniilla tarinalla, uudelleen syttyvä rakkaus, jääprinsessahäät nahkarotsissa (wannabe tosi rock ja kovis) meidän tyylillä, hyvännäköinen pariskunta, firma, uusi auto, toteutetut haaveet… Mistä lehdestä tai blogista tää on?!? Kuka tuo nainen siinä elämässä on..?

Minä en ole ihminen kiiltokuvaelämässä. Ja silti mä taas pyrin sitä kiiltokuvaelämää kohti. Ei ihme, että se minä siellä sisällä huutaa tuskasta.”

Tähän soppaan kuuluu paljon kaikkea muutakin. Mutta se ei ole sellaista, mitä kerrottaisi julkisesti. Kylällä varmasti puhutaan kolmiodraamasta ja kaikkea mahdollista, mutta ainakaan minun tietääkseni mistään sellaisesta ei ole kyse. Eikä tämä ole äkillinen päätös tai äkillisesti muuttunut tilanne.

Sehän se onkin vaikeinta. Tunnustaa ja kertoa kaikille, että olen huijannut. Esittänyt ja valehdellut, kiillottanut kuplaa.

Parisuhteet on vaikea asia. Riittääkö rakkaus, en usko. Minulle ei. Minä tarvitsen ja haluan muutakin. Jos syyt pitäisi tiivistää, on varmaankin kyse klassikoista. Halusimme eri asioita. Emme ole aidosti ja oikeasti ihmisinä sellaisia, jotka haluamme rinnallemme. Oikeasti, olisi pitänyt tällä kokemuksella ymmärtää jo aiemmin. Mutta toive eli. Toive oli kai se, mikä sai valehtelemaan ja uskottelemaan myös itselleen.

Näistä vuosista on opittu. Itsestä, muista ja elämästä. On ihana lapsi ja hyvä mieli siitä, että on yritetty. Tästä ei tullut vuosisadan rakkaustarinaa, mutta vuosisadan exätarina tästä saattaa hyvinkin tulla.

Olen oppinut myös sen, että minun ei tarvitse kantaa vastuuta kenenkään muun elämästä. Tässä omassakin on ihan riittävästi.

Tällä hetkellä olo on vapaa ja levollinen. Minä seison tässä, omilla jaloillani, nojaamatta mihinkään. Olen aina tiennyt, mitä haluan ja aion ne haaveet toteuttaa. En tarvitse niihin ketään, eikä kukaan voi niitä estää. En pelkää ketään, enkä kenenkään arvostelua. Kukaan ei voi sanoa minulle, miten minun tulisi elämääni elää, mikä on soveliasta ja miten pitäisi olla.

Tiedän olevani erikoinen. Erityinen. Nauran muita kovempaa, lenkkeilen nahkatakissa, käytän lähes aina korkokenkiä, pidän (liian) lyhyttä hametta ja (liian) isoja korviksia, tanssin vaikka keskellä toria, suhtaudun työhöni intohimoisesti, rakastan prätkiä ja olen niiden kanssa aika hyvä, välitän muista ihmisistä, olen huolissani ympäristöstä, käytän arkenakin punaista huulipunaa ja olen muutenkin pelottava.

Minä haluan olla tälläinen. Minusta, tyylistäni tai tekemisistäni ei tarvitse tykätä. Mutta vitsit, mä olen minuksi magee just tämmöisenä!

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen ilman mitään tavoitteita. Olen saanut kaiken, mitä olen halunnut ja tavoitellut. Tästä eteenpäin voin mennä fiiliksellä ja antaa elämän tuoda sen, mitä se tuo.

Eräs ihanainen ihminen sai minut viime viikolla hiljaiseksi. Hän totesi mulle: ”Elämästä ei koskaan tiedä”. Hirmuisen ihana ajatus! 🙂

Ajatuksia jouluun…

Ensimmäinen adventti. Tajusin sen viikko sitten. Epäilin, että tänä vuonna en saisi jouluntuntua aikaan vielä, mutta olin väärässä! Onneksi. Joskus on mukavaa huomata olleensä väärässä. 😉

 

Viimeiset viikot ovat olleet hektisiä. Päätin pitää eilisen toritapahtuman jälkeen vapaata ja lipesin vasta tänään yhdeksän jälkeen. Huomenna se taas  alkaa… Hommaa on jonossa niin paljon, että on parempi olla ajattelematta vielä yhtään.

 

Tänään meille laitettiin ihan pikkuisen joulua. Vaihdettiin vähän koristeita ja laitettiin pikkuisen kynttiläasetelmia. Uusi sohva saattaisi tulla jouluviikolla, jei!

 

Olen aina tykännyt piparkakkurakennelmista. En olisi uskonut, että joskus voisin liittää sen työhöni! Mutta niin kuitenkin kävi, että heittäydyin mulle harvinaiseen tapaan mukaan lähes harkitsematta. Ja siellä se nyt tönöttää, Mikkelin Stellan aulassa, mun tonttubiili. Perjantaita edeltäneen yön yövuoro.

 

img_0052

 

Kävin tänään tyttären kanssa katsomassa Piparkakkumaailmaa. Otin jokusen kuvankin, mutta esittelen niitä teille myöhemmin. Tämä mun tekemäni näyttää hienommalta, kun katsoo sen ensin ja ammattilaisten tekemät vasta sitten. 😉

 

Joko teillä on joulumieltä ja valmisteluja aloitettu? Kuuluuko perinteisiinne piparirakentelu?

 

Muistatteko meidän viime vuoden runojoulukalenterin? Ensimmäinen runo on tänään luettu! Jaan jälleen runot kanssanne. 🙂

 

Ensimmäinen (kynttilä) vakuuttaa:

Jos maltatte vain odottaa

vielä neljän viikon verran,

toki joulu saapuu kerran.

Ei pidä olla toivoton,

kohta viikko mennyt on.

– Positiivarit

 

Ihanaa joulunalusaikaa!

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä