Sesonkivärejä

Pikkuinen on ollut tammikuusta lähtien enemmän ja vähemmän kipeänä. Kolmen viikon päiväkotikielto päättyi viime viikon alussa ja maanantaina kävimme päiväkodissa valokuvauksessa. Keskiviikon ja torstain välisenä yönä räkätauti saapui jälleen iloksemme ja korvatulehdus kuumeella seurasi perässä! Kolmen viikon aikana ehdin juuri palata ihmisten kirjoihin ja tytär muuttui reippaaksi neidiksi. Oih ja voih… Ikkunanpesukelejä ja -kuntoja odotellessa voisin koittaa kasata ajatukseni jatkamaan sisustuksen suunnittelua!

 

Viileän vaaleat talvipastellit ovat joka vuosi niiiiiin ihanat, raikkaat ja talviset. NÄHTY! Huusi mun sisäinen sisustajani. Tähän kotiin halusin muuta, uutta ja selkeää, kaukana romanttisesta ja söpöstä. Okei, onnistuisi se pastelleillakin, mutta ei mun taidoilla eikä tämän hetken resursseilla. Ja meillä on keltainen sohva. Keltainen. Joka on joskus ollut kirkas. Vaaleanpunaisen ja -sinisen kanssa vähän haastava tehdä harmoniseksi…

 

Niinpä meillä on yhtenä sisustusvärinä keltainen. Vain sohvassa ja toisen sohvan tyynyssä, mutta mulle se tarkoittaa jo selkeää korostusväriä, etenkin kun kyse on juuri keltaisesta. Hieno väri, siis jos siitä tykkää. Outoa kyllä, olen kolmessa vuodessa alkanut pitämään sohvan verhoilusta… Nyt, kun se kaipaisi uusintaa, alan jopa harkita värin säilyttämistä. Keltainen nimittäin sopii yllättävän kivasti esimerkiksi mun syksyiseen luumu-/kanerva-/mustikkakauteen. Sen kanssa viihtyy myös sininen. Vähän tuoksahtaa ysäriltä, mutta eikös se taas ollut muodissa? 😉

 

Kevätkausi ja toisinaan kesäkin on ollut meillä vihreä. Eri sävyjä, mutta vihreää. Tähän taloon sopisi hienosti kaapissa hengailevat Unikot…

 

Näet gallerian kuvat kokonaisina, kun klikkaat kuvaa.

 

Mainokset

4 kommenttia artikkelissa “Sesonkivärejä

  1. Paluuviite: Loppukesän iloja ja syksyyn valmistautumista | Selviytymistarina

  2. Paluuviite: Tervetuloa syksy! | Selviytymistarina

  3. Paluuviite: Leikkihuoneen syysilme | Selviytymistarina

  4. Paluuviite: Nuhruiset nurkat | Selviytymistarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: