Mun huudet

Olen kotitilamme ainut perijä. (Hyvin todennäköisesti :D) Vielä jokunen vuosi sitten se oli asia, jota en liiemmin halunnut ajatella. Nyt se tuntuu tärkeälle ja hyvälle. En tiedä, koska ja miten kuviot muuttuvat, mutta se tulee eteen ajastaan ja menee varmasti lopulta hyvin. Toivottavasti siihen on kuitenkin vielä pitkä aika!

mun huudetkissa katolla

Kävin viimeksi kotikotona helmikuussa. Taas on naama ruvella, mutta olo oli hyvä. Kun 20 vuotta sitten olin kevyesti painostettuna tuossa pellon kulmassa hoitamassa kasvimaata, olisin heittänyt kivellä sitä, joka olisi kertonut mun vielä jonain päivänä keräävän nokkosia siitä omalle perheelleni. Ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti! Tämä siis tiedoksi kyläläisille, jotka taas ihmettelivät mun touhuja… En ihan hulluna hortaan, mutta vähän lääpälläni kuitenkin.

nokkosia poimimassa

Mulla oli nuorena ”turvapaikka” piipun juurella. Kävin siellä parin vuoden tauon jälkeen. Pitkästä aikaa istuin siellä ihan ajan kanssa ja tuumailin maailmaa.

Ymmärrän kaikkia heitä maaseudun sankareita, jotka ryhtyvät jatkamaan kotitilaansa. Heitä pidetään usein jonkinlaisina luusereina tai kultalusikan saaneina onnekkaina. Kuinka moni olisi oikeasti valmis hylkäämään omat haaveensa, koulutuksen, uran, säännöllisen palkkapäivän ja lakisääteisen kesäloman, ehkä jopa perheen ja ryhtymään johonkin niin epävarmaan, kuin suomalaisen ruuan tuottamiseen? Harva ajattelee, millaista uhrautumista ja perehtymistä niin maanviljely kuin lihan tai maidon tuottaminen vaatii. Eikä ne tuetkaan itsekseen tule! Kuinka isoja investointeja sen takia joutuu tekemään, vaikka tosiasiassa kukaan ei lupaa maksaa työstä.

Ymmärrän myös heitä, jotka tekevät sen toisen päätöksen. Kodista luopuminen on vaikeaa. Sukupolvien kodista, sen historiasta ja historian aarteista luopumisesta puhumattakaan.

Ymmärrän heitäkin, jotka palaavat takaisin kotiseuduilleen. Joko kotitilalle uusin innovaatioin, luomaan uutta maaseutua ja usein myös uudenlaisia yrityksiä tai ”vain” asumaan tilaa. Paluumuuttajien ryhmä on itseäni lähinnä. Mitähän sitä keksisi? Mahdollisuudet tuntuvat lähes rajattomille!

tähystyspaikalla

Maallakin täytyy kuitenkin muistaa yksi tärkeä asia. Se on TYYLITAJU! Alin nappi kuuluu ehdottomasti olla auki! 😉

alin nappi auki

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: