Ärsyttävää terveysintoilua

Kävin eilen lukemassa Ninan verkkareissa -blogista kirjoituksen, jossa Nina kritisoi valloillaan olevaa fitness-trendiä kovin sanoin. Samalla huutia saivat ruokatrendit. Kukin tietysti tavallaan, mutta Nina pohti trendien vaikutusta meihin, jotka emme ole hurahtaneet terveysintoiluun. Tässä kommentti, jonka postaukseen kirjoitin:

 

Hei loistava kirjoitus! Myös minä tunnen pientä ärsytystä lenkkiselfieistä, joissa hymyillään juoksutrikoissa, tukka ponnarilla ja valkoiset (!) nappikuulokkeet korvissa. Tähän lisätään vielä protskupostaukset, uusien juoksukenkien väriesittelyt ja #salilekasalilvika. Ärsyttää ihan siksikin, ettei kaikki vaan voi olla aina ekana ja vikana!

 

Eikä siinä mitään, kukin taaplaa tyylillään ja toivotaan, että juoksu kulkee vuosikymmenien päästäkin, eri kuteissa ehkä. Mutta tarviiko noita oikeasti jakaa ja hehkuttaa somessa?!?

 

Ja sittenhän mä tajusin, että noinhan minäkin teen. Niinhän me kaikki somettajat ja bloggaajat teemme. Kerromme omista tekemisistämme ja esittelemme valintojamme. Minä kerron siitä, mitä kivaa aion pukea päälleni, mitä kaikkea sensory bagia teen taaperolle tai mitä leivon voilla, kermalla ja sokerilla. Outoa vaan on se, että tunnen pientä häpeää, kun esittelen reseptiä hiivaleipään tai muuhun ”tavalliseen” vehnäjauhomössöön. Etenkin, jos neuvolatäti sattuisi lukemaan. Tosi outoa.

 

Tulipa pitkä kommentti! Sen verran pitkä, että taidan minäkin raapustaa postauksen tätä sivuten… 😀

 

Tadaa, tässä ollaan! Blogit ja netin artikkelit ovat parhaimmillaan silloin, kun ne herättävät ajatuksia. Ne saavat minut tuntemaan jotain tai pohtimaan asioita uudella tavalla.

 

Tämän kirjoituksen myötä aloin miettiä, millaisen kuvan blogini antaa minusta ja elämästäni. Elämästämme. Toki oma linjani on ollut alusta asti selvä, aihepiirit rajatut jne. Olenko onnistunut kirjoittamaan niin monipuolisesti, että olen pysynyt kaavailemissani uomissa ja tuonut esiin todellista elämääni? Toki blogini tyyliin kuuluu kirjoittaa pääasiassa iloa tuottavista asioista, koska hyvä tuo hyvää.

 

Ilmeisesti olen onnistunut luomaan melko realistisen tasapaksun kuvan keskiluokkaisen kolmekymppisen, perheellisen naisen elämästä, koska olen (tietääkseni) säästynyt perhefoorumien keskustelupalstajulkisuudelta ja muulta loanheitolta.

 

Millainen minä oikeasti olen naisena ja äitinä? Olenko pullantuoksuinen kotiäiti, joka rakentaa päivät sensory bageja ja legoja. Olenko enemmän peilin edessä viihtyvä (wannabe-) uraäiti, joka kehittää toisella kädellä lapselle viihdettä samalla kun käsittelee kukkakuvia blogiin. Olenko katkera muiden fitness-intoilusta tai syötänkö lapselle vehnämössöä vai superfoodia. Mitä asioita arvostan, mihin panostan rahaa ja aikaa?

 

Kyllä, olen se realistisen tasapaksu kotiäidin tehtävää hoitava wannabe-uraäiti. Itse asiassa mielestäni aika hyvä pakkaus!

 

En juokse ilman syytä, minulla on aina itselleni lenkkeilyä tai jumppasalia tärkeämpää tekemistä. Mutta autoa käytetään vain oikeasti asiaan, leikkipuistossa leikkii ja juoksee koko perhe ja äitikin heittää keikkaa (= kuperkeikka tai kärrynpyörä).
Kun äidiltä palaa pinna, se kuuluu välillä naapuriin asti. Ja se palaa liian usein, liian pienistä jutuista. Äiti huutaa ja pahimmillaan kiroilee, mutta myös pyytää anteeksi ja paijaa.

 

Meillä syödään vähän kaikkea, raakaruuasta eineksiin. Herkutellaan lehtikaalisipseillä ja mässätään joskus karkkia. Ostetaan luomulihaa suoraan lähitilalta ja haetaan Lidlistä halpa ostoskassi saksalaisella jogurtilla. Välillä maistellaan vihreää teetä ja joskus lipsahtaa humalan puolelle.

 

En varmasti ole paras esimerkki terveellisistä elämäntavoista. Enkä edes ympäristövastuullisuudesta. Mutta meillä ei istuta autoon ilman oikein kiristettyjä turvavöitä, laiteta käsilaukkua kiinnittämättä penkille, nousta pyörän päälle ilman kypärää tai jätetä kypärää takaraivolle ja remmiin tilaa kolmelle sormelle. Ei kritisoida liikennesääntöjä, kerrota tarinoita ”meidän nuoruudesta” eikä mollata poliisia. Voi kuulkaa, jos minä bloggaisin liikenneturvallisuudesta tai -säännöistä, olisi kommenttiboksissa vilkasta! Muutenkin voisin sanoa olevani kohtalaisen turvallisuushakuinen ja harkitsevainen valinnoissani.

 

Sanotaan, että siinä missä jotain menettää, saa jotakin muuta tilalle. Niin se varmasti menee tässäkin kohtaa.

 

Mikä niissä fitness-, paleo- ja raakaruokabuumeissa sitten ärsyttää? No se, että lukijana minulta unohtuu se toinen puoli. Se, mitä superterveyssomettaja ei esittele. Ärsyttää myös siksi, että terveellisten elämäntapojen ihannointi saattaa helposti lipsahtaa monella yli, kuten itselleni reilut 10 vuotta sitten kävi. Syömishäiriön kanssa painineena koen, ettei fitness-elämäntapa tai rajoitettu ravinto ole yhtään sen vastuullisempaa esiteltävää kuin tämä pullahiirielämä. Ne kuitenkin tuntuvat yleisesti hyväksytymmille ja hyväksyttävämmille. Onneksi ne taitavat olla ohimeneviä muoti-ilmiöitä. Vai vieläkö joku bloggaa karppauksesta?

 

Ja tämän vuodatuksen jälkeen voinkin vapautuneena ja ylpeänä esitellä perjantai-illan iltapalat:

 

perinteiset lämpimät voileivät

 

Perinteisiä lämpimiä voileipiä! Vehnäpaahtista, ketsuppia, tonnikalaa, kinkkumakkaraa ja rasvaista juustoa.

 

Terveellisen kohtuullista ja armollista viikonloppua kaikille! 😉
 

 

Mainokset

3 kommenttia artikkelissa “Ärsyttävää terveysintoilua

  1. Kiitos, että tartuit aiheeseen vielä tässä postauksessakin 🙂 On tärkeää, että keskustelua käydään laajalti.

    Toivon myös, että tämä trendi menee sujakasti ohi. Samalla pelkään, mitä tulee tilalle. Jotain vielä hullumpaa? Meillä pitäisi olla vahvempi oma ruokakulttuuri, ettei koko kansa aina heilahtaisi höpöhöpöjen perässä. (Liioittelen, toki, mutta saanet pointista kiinni.)

    Leivät näyttää herkulta!

    Tykkää

    • Kiitos kommentistasi! Tämä on erittäin hyvä aihe keskustelulle! Voisiko tämä terveysbuumi liittyä myös siihen, miten sairastamiseen suhtaudutaan? Mistään ei kehdata olla sairastamisen takia pois ja sairaspoissaolojen vähyydellä rehvastellaan.

      Tajusin pointin! Oikeasti meillä olisi todella monipuolinen ja rikas ruokakulttuuri, mutta miksihän siitä ei pidetä kiinni? Aika moni meistä vääntää jos jonkinlaista osso bucoa vaikka karjalanpaisti ei kalpene niille hiukkaakaan! Sama pätee cookieihin sun muihin. Vai ollaanko täällä vaan kyllästytty ässiin, piirakoihin ja rieskoihin?

      Tykkää

  2. Paluuviite: Tomaattipiiras | Selviytymistarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: