Kesätekemisiä

Heppa, ei kun heippa!

Viikonloppu meni todella lomaillessa. Perjantaina kävin kunnon kesätapahtumassa, Anttilan harjoitusraveissa. Aikuisia, lapsia, entisiä ja nykyisiä kyläläisiä, naapurikyläläisiä, sukulaisia, kesämökkiläisiä. Tuskin monikaan osuu paikalle ilman jotakin sidettä Anttilan kylään. Hienoja kohtaamisia!

pikkuserkut

 

Lauantaina oli kuulemma kesän komein päivä, jonka minä vietin kellarin varastossa. Siellä on ”välivarastoituna” tavaroitani ja nyt on viimein siivouksen aika. Löytyi mm. 15 vuoden takaisia muistikirjoja ja vihkoja. Luokkakaverin kirjoitus taitaa osua muhun vielä nytkin.

 

Kaverivihko

 

Ja sunnuntaina kesän The Lavatanssit. Lähilavalla Varjokuva ja tietysti Kyösti Mäkimattila. Aika rankka viikonloppu, noin niin kuin kokemuksellisesti. Erittäin muistoja herättävä!

Tytär jäi viettelemään kesälomaa isovanhempien luokse. Myönnän, että vähän on ikävä, mutta on myös hienoa viettää aikaa puolison kanssa. Etenkin, kun alkuvuonna ei käyty yhdessä edes kaupassa…

Eilisen ohjelmassa oli 370km tietä moottoripyörillä ja tänään suuntana on kesämökki ja kalareissu. Tässähän tulee ihan seurustelun alkuaikojen fiilis! 😉

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: