Katkeruus. Kamalin kansantauti.

Viime aikoina omassa elämässäni ja julkisissa keskusteluissa on käynyt melkoinen tunne- ja ajatusmyrsky. Monessa yhteydessä tuntuu nousevan kaksi asiaa ylitse muiden. Toinen on kateus ja toinen on katkeruus. Niiden varjosta huutelevat rakkaus, välittäminen, vastuuntunto ja läsnäolo.

 

Viisitoista vuotta sitten mulla oli yksi selkeä tavoite elämässäni: 

En katkeroidu.

 

Silloin se tuntui selkeälle ja helpolle! Annan anteeksi, ymmärrän, luovun ja luovutan tai toinen malli; taistelen ja poistun voittajana.

 

Nopeasti opin, että rehellisyys, avoimuus ja hyväuskoisuus ei vaan toimi. Etenkin työelämässä epäitsekkäät ja hyväntahtoiset murskataan. Nämä toimintamallini katkeroitumisen torjunnassa onnistuivat kuitenkin noin kymmenen vuotta. Kun hommat meni hankalaksi, häivyin.

 

Sitäkö se aikuisen vastuunotto on, että niin ei voi enää tehdä? Asioista pitää selvitä. Vaikeatkin asiat ja tilanteet täytyy kohdata, selvittää ja niistä on päästävä yli.

 

Mutta entä sitten, kun tilanteiden ja asioiden ratkaisuun ei löydy konkreettisia vaikuttajia? Ei ole mitään konkreettista korjattavaa tai syntipukkia, et vaan voi asioille mitään. Silloin asioiden selvittäminen menee vaikeaksi ja katkeruus uhkaa. On kurjaa katkeroitua yhteiskunnalle, luonnolle tai koko ihmiskunnalle.

 

harrastaja

 

Tätä postausta tein Aholafarmin harjoitus-ek:n huoltoparkissa. Joskus katkeroitumisen ehkäisyyn parasta lääkettä on elää niin, että voi pitää kiinni asioista joita rakastaa, tavoitella unelmiaan ja tukea toisia tekemään samoin. Jos menee hommat pieleen, täytyy yrittää uudestaan. Vähän luovuttamista, aika paljon hyväksymistä ja hippunen taistelua.

 

Oletko sinä katkeroitunut?
Miten olet estänyt sen?
Oletko löytänyt lapsen puhtaan anteeksiannon ja hyväksynnän?
Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Katkeruus. Kamalin kansantauti.

  1. Kirjoituksesi antoi ajattelemisen aihetta. Kiitos. Olenko itse katkeroitunut? Olen. Unelmia ja haaveita oli, yhteisiäkin. Näyttivät hyvälle ja ihan toteutumiskelpoisille sekä realistisille. Sitten alkoi elämän meno alaspäin. Liikaa koettelemuksia. Etsin hyviä puolia. Päivä ja vuosi toisen jälkeen on sitä, että yrittää uudelleen ja jaksaa. Tukea en saanut. Olin se, joka aina vain valitti. Toinen ei ymmärtänyt alkuunkaan ajatusmaailmaani. Silloin katkeroiduin. Olen myös antanut anteeksi. Sillekö, että jaksoin ja yritin vai sille, että jaksan vieläkin. Ainakin sille, että asioille ei voi mitään. Kuten kirjoitit, kaikkea ei voi selvittää. Toivon jaksamista, positiivisia päiviä sekä anteeksiantoa kaikille ja kaikelle.

    Tykkää

    • Hei Miiamaria! Kiitos rohkeasta kommentista!
      Minusta tuntuu, että katkeroitumiseen liittyy aika usein se, että kokee tulevansa torjutuksi. Siitähän taitaa olla kyse, kun muut eivät kuuntele vaan kuittaavat kaiken vain valittamiseksi. Tässäpä olisi pohdittavaa ihan omaan postaukseen!
      Onnea sinulle siitä, että olet jaksanut ja antanut anteeksi! Se on varmasti vaatinut suuria ponnisteluja!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: