Kasvoille kolmiulotteisuutta valolla ja varjolla

Olen huomannut, että naiset jakautuvat yhden tuotteen kanssa kahteen ryhmään. Aurinkopuuterin! Toiset eivät voi kuvitellakaan tekevänsä meikkiä ilman sitä, toiset taas eivät halua olla missään tekemisissä kyseisen kummastuksen kanssa.

 

Itse olen kuulunut tuohon jälkimmäiseen ryhmään. En ole oikein tajunnut, mitä lämpimän sävyisellä aurinkopuuterilla tehdään niissä kohdissa, mihin luonnollisesti lankeaa kylmän sävyinen varjo. Niinpä IsaDoran Face Sculptor viileällä sävyllään oli tuote, joka lähti matkaan heti, kun sen bongasin!

 

 

IsaDora korostussetti

 

 

Olen käyttänyt tuotetta kevään, mutta jätin sen kesäksi lepäilemään. Huomasin, että päivittäisessä käytössä ihoni muuttui hiukan röpelöiseksi tuotteen käyttökohdilta. Ei se näkynyt kauempaa, mutta ikävää silti. Kun pidin viikossa muutaman ”vapaapäivän”, ongelmaa ei ollut.  Tuoksu aineella on hieman tympeä, mutta parempi minulle sekin kuin hajuste.

 

 

Pidän tästä kylmästä sävystä, joka kantaa nimeä Cool Pink. Kaikki sen värit ovat talvi-iholleni täydellisiä. Keväällä korvasin korostusvärin hieman lämpimämmällä sävyllä. Käytössäni oli Make Up Storen Microshadow sävyllä Muffin. Sitä myydään Suomessa luomivärinä, mutta maailmalla samaa tuotetta käytetään yleisesti kaikkeen kasvojen maalaamiseen.

 

 

IMG_7227_2

 

 

IsaDoran rasian takaa löytyy tuotteelle käyttöohje kuvan kera. Oma tapani poikkeaa tästä, koska haluan muokata kasvojeni ilmettä hiukan toisin, kuin kuvan mallina oleva sydänkasvoinen neito. Kasvojeni t-alue rasvoittuu aavistuksen, enkä halua siihen kiiltoa, joten jätän leuan ja otsan kokonaan korostamatta. En myöskään halua ”pullistaa” korkeaa otsaani, joten en laita varjostusta hiusrajaan. Se on alue, johon mulla tulee helposti erilaisia ongelmia, joten jätän sen myös näppyjen pelossa vähälle meikille.

 

 

IsaDora korostusvärit

 

 

Yritän tehdä omasta tavastani jonkinlaisen tutoriaalin, olkaa hyvät!

 

Tähän meikkaukseen tarvitsen kaksi pehmeää ja pyöreäpäistä, poninkarvaista meikkisivellintä sekä pumpulilapun.

 

 

 

varjostus kasvoille

 

 

 

Muista karistaa siveltimestä ylimääräinen irtoväri ennen kuin laitat väriä kasvoille!

 

Häivytä varjostusvärin rajat pumpulilapulla pyyhkimällä.

 

 

 

meikki siveltimeen

 

 

Levitä poskipunaa korvaa kohti suuntautuvin vedoin.

 

 

 


poskipuna

Häivytä raja niin, että yhden sormen leveydelle korvasta ja
kahden sormen leveydelle nenästä ei ulotu siveltimen vetoja lainkaan.

 

 

Pumpulilapun puhtaalle puolelle voit nyt putsata siveltimen ja pyyhkäistä lapulla rasian kannen. Tuputtele myös korostusväri siveltimeen rasian kantta vasten, jotta naaman lisäksi ei kimalla myös meikkipöytä ja vaatteet…

 

 

Korostusväri 1

 

 

 

 

Korostusväri 2

 

 

Lopputuloksen pitäisi olla siisti ja huoliteltu, mutta luonnollinen. Katselemalla meikkiä erilaisessa valaistuksessa, näet millaisen muodon kasvot saavat tai onko väriä liikaa.

 

 

meikki_Collage

 

 

Kuten perjantaina vinkkasin, Sokoksen Kutsu kauneuteen -tapahtumassa 7.-13.9. tämä IsaDoran Face Sculptor on alennuksessa. Kun tarkemmin luin kuvastoa, jäin siihen käsitykseen, että tarjous olisikin voimassa 3.-27.9. välisen ajan. Lisäksi näytetään ”tyrkytettävän” omaa sivellintä juuri tälle tuotteelle, mutta tapahtuman tarjouksista löytyy myös We Care Iconin siveltimien -15% alennus.

 

Ja tämä ei ole maksettu mainos, ihan sisarusrakkaudesta teidän kukkaroanne ajattelen! 😀

 

 

Joko siellä on vaihdettu meikkipussin sisältöä syksyisemmäksi? Vai vaihteletko ollenkaan?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: