Ulkovalaistus sisääntuloon ja terassille

ulkovalaistus

 

Aimmin taloa valaisi yksi seinävalaisin. Etupihalla oli valotolppa, joka jäi paikoilleen. Terassin valaistus oli hoidettu kolmella lasineliöllä. Ne oli täräytetty laipion keskilinjaan tasavälein.

 

Muurivalot Lakan Betoni.

Muurivalot Lakan Betoni.

 

Muuria purettiin muutaman kiven verran ja viisi kiveä korvattiin Lakan Betonin muurivalaisimilla. Johdot valoille sai ujutettua siististi muurin sisäpinnassa, eikä istutuksetkaan juuri kärsineet. Ulkovaloprojektin postauksessa näkyy jokunen kuva tästäkin operaatiosta.

 

Ulkovalot sisäänkäynti

 

Nyt kotiovelle tulo tuntuu sille, mille sen pitääkin! Kauniissa seinäpinnassa ja rauhallisessa, nätissä valaistuksessa mieli tyyntyy ja tasoittuu ennen oven avaamista…

 

valaistus ulko-ovella tiiliseinä

 

Meillä grillataan todella harvoin. Muutaman kerran kesässä. Ulkona syödään vielä harvemmin. Terassilla on tullut kestittyä vieraita kaksi kertaa. Toisella kerralla paikalla oli koko naapurusto ja silloin makkaran paistoastetta arvioitiin taskulampun avulla.  No, iltaa istuttaessa tuolla sohvalla on kyllä viihdytty! Ei ole enää ainakaan valaistuksesta kiinni se ruokapuolikaan…

 

ulkovalaistus grilli ruokailu

 

Kun kerran ryhdyttiin valoja asentamaan oikein ajatuksella, ajateltiin tietysti myös tunnelmaa ja valaistuksen sisustuksellisuutta.

Koristevalaisimet ja ruokapöydän valaisimet rakennettiin sinkkisankoista, kettingistä ja sähkötarvikkeista. Vastaavat valaisimet olen tehnyt edelliseen talooni euron tarjoilukulhoista.

 

koristevalot ulos terassille

 

Lopun kuva-arvoitukseen saatte vastauksen, kunhan saan viimeiset johdot viriteltyä! 😉

 

Täällä viikko alkoi yli 12 tunnin yöunilla, tanssitunnin perumisella (mun osaltani), Carmolis-pastilleilla ja kaulahuivilla. Lisänä kannutolkulla hunajaa ja kamomillateetä!

Olisiko hyviä ideoita, millä uhkaavaa flunssaa voisi yrittää rauhoitella?

Tsemppiä viikkoon!

Mainokset

Yksi kommentti artikkelissa “Ulkovalaistus sisääntuloon ja terassille

  1. Paluuviite: Syksy terassilla | Selviytymistarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: