Tyttöjen reissulla

Moikka Turusta!

 

Toista yötä meidän perheen tyttöjen omalla reissulla. Eilen lähdettiin kotoa, matkattiin päikkärien aikaan Hämeenlinnaan ja siellä nautittiin ystäväperheen seurasta ja vieraanvaraisuudesta tähän päivään.

Täytyy myöntää, että etukäteen jännitti. Reissua ja ratkaisuni fiksuutta pohtiessa meni pari yötä. Myös pienelle matkavalmistelut oli tosi iso juttu! Kotona ennen pakkaamista istuttiin alas keskustelemaan matkasuunnitelmista ja hänen mieltään askarruttaneista asioista. Pikkuista mietitytti esimerkiksi se, pestäänkö hotellissa hampaat, otetaanko sinne oma hammasharja mukaan ja onko hotellissa oravia.

 

keskustelua lapsen kanssa

 

tyttöjen juttuja

 

 

Tänään taas päikkäreillä radalle ja tänne Turkuun. Illan ohjelmassa oli Turku Swing Society’n 10-vuotisjuhlat. Ihan kaikki jutut hotellielämästä eivät lapselle eilen auenneet, hän nimittäin hoksasi vasta hotellin pihalla, että meillä on hotellissa oma huone! En tiedä, missä hän kuvitteli ammeen olevan, koska amme ja yhdessä kylpeminen oli ihan kirkas juttu…

 

 

{"focusMode":0,"deviceTilt":-0.03241081635025544,"whiteBalanceProgram":0,"macroEnabled":false,"qualityMode":3}

40's girl

 

vintage girl

 

swing tyttö

 

 

Nyt reissun tanssiosuudet ovat ohi ja huominen vietellään kaupungilla. Suunnitelmissa on poiketa mun vanhoissa lempparikaupoissa ja -paikoissa ja tietysti Ikeassa. En yhtään ihmettele, miksi olin niin rakastunut Turkuun. Tämä oli kotikaupunkini 5 vuotta, mutta paljon on muuttunut 2009 jälkeen. Ihana, kaunis kaupunki, edelleen! ❤

 

 

 

swing party dress

 

 

Nyt nukkumaan, että jaksan herätä kylpenään suloisen seuralaiseni kanssa! Kirjoitan kotona vähän tarkemmin lapsen kanssa kaksin reissaamisesta.

 

Mukavaa sunnuntaita! 🙂


 

Ja hei, olethan jo äänestänyt Indiedaysin Blog Awardseissa? Äänestämään pääset oikean reunan linkkikuvakkeesta! Äänestäthän pian, koska toimitus valitsee viikkosuosikkinsa ja siihen vaikuttaa blogien saamat yleisöäänet. Viikkosuosikit esitellään Indiedaysin sivulla ja heidän postauksensa tulevat sinne näkyville paikoille!

Koko kilpailun voittajat julkistetaan 31.10.

Mainokset

Yksi kommentti artikkelissa “Tyttöjen reissulla

  1. Paluuviite: Luumurahkaa terveellisemmin | Selviytymistarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: