Joulusiivous – ilo vai riesa?

Tänään on monessa kodissa tehty joulusiivous. On puunattu ja jynssätty, pesty saunaa ja tampattu mattoja.

Moni myös niputtaa moisen touhun turhaan hössötykseen.

 

Onko joulusiivous perinne vai tarpeellinen traditio?

Minulle se on molempia. (Tai meille.)

Joulu tulee siivoamattakin, se on ihan varmaa. Eikä joulua kukaan vietä komerossa, saati roskakärryssä tai liesituulettimessa.

Kuitenkin jouluna keittiö ja kodinkoneet joutuvat koville. Jääkaapin putsaus ja taustan imurointi on tärkeä toimenpide ihan vaan koneen kunnossapidon kannalta. Jouluruuan tuoksu on tunnelmatekijä, mutta käryt saavat häipyä ulos vikkelästi – ja ilman rasvapalon vaaraa.

Kyllä, ehkä ajattelen liian pitkälle. Jääkaappi voi hajota huoltamisesta huolimatta ja talo palaa vaikka kaikki olisi kunnossa. (Ja tuskin koskaan on.) Silti tuntisin valtavaa syyllisyyttä, jos olisin jättänyt jotain tekemättä ja vahinko osuisi kohdalle juuri silloin.

Tärkein syy siivoukseen on kuitenkin se, että en pidä likaisuudesta. Jos jossakin olisi tahroja tai käytetyt kartonkipakkaukset eivät mahtuisi kierrätyslaatikkoon, se ärsyttäisi. Sekin ärsyttäisi, jos en löytäisi jotakin tarpeellista asiaa omalta paikaltaan.

 

joulusiivous

 

Voiko siivoamisesta tykätä?

Kyllä voi! Minusta se on yksi mukavimmista kotitöistä. Etenkin, kun saan jynssätä jotain.

Meillä siivotaan yleensä silloin, kun ei vielä ole likaista. Silloin siivous tuntuu kotoisalle puuhastelulle eikä uuvuttavalle pakkopullalle.

Eniten pidän siivouksen lopputuloksesta – puhtaasta kodista. En oikein käsitä sitä, että siivotaan ”vähän silleen, että ei näytä likaiselle”. Silloinhan hommasta jää koko palkkio puuttumaan!

 

Mies, joka ei osaa siivota

… tuntuu olevan vielä nykypäivänäkin aika yleinen olento. Jos oikeasti ei osaa ja homma menee turaamiseksi tai huiskimiseksi, se on tietysti ärsyttävää ja vastenmielistä puuhaa. 

Mutta tiedättekö mitä?

Moni mies on todella tarkka siisteydestä. Tai ainakin järjestyksestä. Omassa kaveripiirissäni on monta pariskuntaa, joissa mies repii ensimmäisenä pelihousunsa, kun lapsen lelut ovat levällään tai tiskit jäävät lojumaan.

Anoppini on yksi maailman parhaista. Eikä vähiten siitä syystä, että hän on opettanut myös poikansa siivoamaan.

Olen viime aikoina valitellut puolisolle, että emme ole hetkeen tehneet mitään yhdessä. Tänään tehtiin. Siivottiin. Hänen ehdotuksestaan. Kun olimme nuoripari, meillä oli kolme yhteistä juttua. Siivous oli yksi niistä. Vähän erilaista tosin nykyisin, kun toinen kuuraa saunaa itäsiivessä ja toinen jynssää liesituuletinta lännessä…

Oli muuten ihan fiksu ajatus, että jätettiin siivoukset vasta viikonlopulle!

 

lapsi leipoo

 

Voiko joulumieli olla kiinni siivouksesta?

Luulen, että ei oikeasti. Ei se siitä siivouksesta ole kiinni vaan siitä, mitä siivous edustaa jouluvalmisteluissa.

Kerroin jouluvalmisteluja suunnitellessani, että tämä on vasta kolmas joulu, jonka vietän omassa kodissani. Siis siinä, jossa olen talon emäntä.

Vaikka jouluni ovat heitelleet häränpyllyä ja menneet milloin missäkin, olen aina valmistellut omaa kotiani jouluun edes vähän. Ainakin sen verran, että se on ollut jouluna puhdas. Eikä se tarkoita raivopäistä suursiivousta juuri joulun alla tai monen päivän siivousputkea. Ei meillä nytkään yleissiivous ollut viikkosiivousta kummoisempi. Keittiö ja sauna olivat likaisia, eivät ole enää.

Puhdas koti tuo jouluuni pysyvyyttä.

Ihan kuin piparkakkukyhäelmät ja niissä mukana notkuva nalle.

 

piparkakkutalo

 

Mistä sinun joulutunnelmasi rakentuu? Mitkä jouluvalmistelut ovat sinulle tärkeitä?

 


 

 

Joulukalenterin luukku nro. 19:

Nukkua en edes malta.

Joulu tuntuu ihanalta!

Kuuntelen joulun kuisketta,

katselen joulun huisketta,

kahmaisen joulun tuoksuja,

kirmailen joulun juoksuja.

Heitän joulukuperkeikan,

veljestä teen tonttuveikan,

vedän päälle joulutakin,

kulkusia, rimpsujakin,

päähän pistän tonttulakin,

istun joukkoon tonttusakin!

– Tittamari Marttinen-

Mainokset

4 kommenttia artikkelissa “Joulusiivous – ilo vai riesa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: