Asukuvia ja rintaliivejä

 

Ihanaista sunnuntaista! Lauantai meni tanssihommissa ja ai että, kun mä tykkään niistä! Nyt saadaan nauttia perhe-elämästä ja olla kotona yhdessä. Tykkään muuten siitäkin ja ihan tosi paljon.

 

Tässäpä kuitenkin hiukan selitystä sille, miksi emme ehtineet Hämeenlinnaan päiväkävelylle vaikka se haaveissa oli. Ja ei, tämä juttu ei mitenkään liity siihen, että olimme pariskuntalomalla! 😉

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tai no liittyy sen verran, että puolison puhelin hajosi sopivasti lauantaiaamuna. Pienen googlettelun jälkeen suuntamisimme Hämeenlinnan uuteen kauppakeskukseen, Goodman’iin – autolla. Puhelin olisi ollut nopea ostos, mutta minäpä menin Marks & Spenceriin! Erehdyin alusvaateosastolle ja viihdyin siellä reilusti pari tuntia…

 

Ja tämä ylittää uutiskynnyksen: Ostin kuudet liivit! Maksoin niistä 126€! Halvempaa kuin puoli-ilmainen… Yleensä löydän hyviä kokoja ja istuvia malleja lähinnä vain Marie Jo’n mallistosta eli tuolla hinnalla en saa edes kaksia liivejä.

 

Okei, merkeissä on tuntuva laatuero. Nämä eivät ole yhtä kauniita, mutta silti sopivia. (Ja halpoja, joskaan eivät tue mikkeliläistä pienyrittäjyyttä tai lisää tänne työpaikkoja.) Toisaalta, full cup ei ole varmaankaan koskaan mitenkään kovin kaunis liivimalli, paitsi silloin kun se ei näy. 😉  Ympärykset ovat 5 cm liian suuret, mutta kaikki ovat silti pidettäviä. Ainakin niin kauan kunnes venyvät. Toki Sirun Liivisoppi olisi lyhentänyt ympäryksen, M&S ei.

 

asukuvat 14.2.16jpg

Laukku Guess, takki Hunkydory, huivi By Malene Birger, housut Katri/N., poolo August Silk, saappaat Tamaris, korut Kalevala Koru, heijastin (safety reflector) Liikenneturva.

 

Liiveistä puolet löytyi -70% hyllystä, mutta hei. Mun kokoani alehyllyssä pilkkahintaan…? Enpä ole ennen tuota iloa kokenut! Normaalihinnat kaikissa liiveissä olivat 25-40€. En olisi ostanut esimerkiksi silkkisiä toppaamattomia liivejä tai kirkuvan punaisia balconetteja normaalihintaisina, mutta 15€ oli riittävän hyvä tarjous! Jos käytän niitä joskus, ne ovat ehdottomasti rahansa arvoiset. Tuntuu suorastaan hassulta, että liivilaatikostani löytyy nyt niitä hauskoja helmiä, eikä vain käytännöllistä t-paitamallin täyskuppia tai 3/4 kuppia.

 

Sovituskopissa vieraili tietysti aika paljon enemmän tavaraa kuin lähti mukaan, mutta yksiäkään todella huonoja ei osunut kohdalleni. Eikä tarvinnut edes välpätä rinnakkaiskokoja!

 

Harvoin pääsen liiviostoksilta pois ilman pahaa mieltä ja nyt jopa nauratti! Ihan uskomaton kokemus. Suosittelen siis Marks & Spenceriä kaikille muillekin, joilla kuppikoko ja rinnanympärys on arvottu eri kierroksilla!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: