Maatila myytävänä

 

Maanviljelijät valittavat, taas. Vaativat lisää tukia ja tuloja, maataloudella ei kuulemma elä ja uhkaavat lopettaa tuottamisen. Niin no, bisnes on semmoista, että jos sillä ei elä, niin varmaan se sitten on parempi lopettaa. Sama laulu on raikunut Suomen maaseuduilta 90-luvun lamavuosista lähtien. EU:n piti ajaa suomalainen tuotanto alas, mutta eipä tuo ole suomalainen maito kaupasta loppunut, ei liha eikä vilja.

 

Eivät he kuitenkaan lopeta. Eivät ole ennenkään lopettaneet.

 

Mutta entäs, kun ei anneta enää muita vaihtoehtoja? Mitä sitten, kun laskuja ei saa maksettua ja lainat erääntyvät ulosmitattaviksi? Kenenkään rahat ja perämetät eivät ole loputtomat. Fiksu lopettaa ajoissa ja saa säästettyä edes kodin, hyvällä onnella ja taidolla vähän maata ympäriltä ja sitä perämetsääkin.

 

Entäs, jos tilaa on laajennettu valtavilla investoinneilla ja velka on sen mukaista? Samassa pihapiirissä on koti, rakkaat eläimet ja harrastukset, vuosikymmenien työn tehnyt vanhin sukupolvi. Sitä paitsi,

kuka hullu ostaisi suomalaisen maatilan?

 

Okei, me yritimme ostaa. Mutta pienen, läheltä kaupunkia. Olihan noita tyhjilläänkin, mutta eivät myynnissä. Niissäkin oli omistajiensa koko suvun historia ja muistot. Tai oikeammin koko kylän. Se kaikki, mitä ei voi kiinteistökaupassa siirtää, mutta joka siirtyy paloina kahvipöydässä sukupolvelta toiselle. Jos puoliso olisi suostunut/suostuisi (ja isä), saattaisin hulluuksissani jopa ryhtyä emännäksi kotitilalleni.

 

puitu pelto

 

Elin itse lapsuuttani silloin, kun suomalaisen maatalouden alamäki alkoi. Elettiin lamavuosia, eikä lapsikaan voinut välttyä taloustilanteen uutisvirralta. Ei, vaikka televisiosta katsottiin vain Metsolat, Karpolla on asiaa, Napakymppi ja Pikku Kakkonen. Kotiliedestä luettiin Minttua ja Seurasta muita sarjakuvia.

 

Muistan, miten monessa ohjelmassa tai lehdessä oli esillä se, kuinka maatila lunastetaan, eläimet viedään pois, kodista pitää luopua ja joudutaan muuttamaan kaupunkiin. Se tuntui olevan silloin yleinen alku monille tarinoille. Maalaisten räpiköinti kaupungissa oli ilmeisesti yhtä viihdyttävää kuin nykyisin tosi-tv.

Minua se pelotti. Olin vasta toipunut Juuson (vanha traktori) lähdöstä. Kyselin äidiltä, että eihän kukaan tule hakemaan meidän Manua (karju) ja eihän meidän kotia myydä. Isä olisi tullut ihan hirvittävän surulliseksi, jos ei olisi vaarin kanssa tehtyä taloa eikä uutta traktoria enkä minäkään halunnut kaupunkiin. Minä halusin olla possujen kanssa, leikkiä salaa heinävarastossa ja jutella niiden ihmisten kanssa, jotka hakivat meiltä kananmunia tai ostivat syksyisin lihaa. Ja etenkin lomittajan kanssa! Hän tosin olisi saanut käydä useamminkin ja me olimme aika usein silloin pois kotoa. Minusta se oli outo kyläilyjärjestely.

Ei hae, eikä myydä, äiti vakuutti.

Äiti oli oikeassa. Vanhemmat olivat oikeassa silloinkin, kun päättivät lopettaa lihatalouden. Vaikka minä taisin taputtaa vähän liiankin kovaa viimeisissä Karjaportin pikkujouluissa, kun asiamies lopetti nostattavan ennustuspuheensa vetoomalla, että jatkakaa vielä, jaksakaa vielä muutama vuosi jatkaa.

Ymmärsin kyllä päätöksen. Olin lukenut tilityskuitilta, miten sioista saatiin vähemmän rahaa, mitä niiden ruokkiminen oli maksanut. Jostain ihan reilustikin alle, kun oli mokoma syönyt liikaa ja oli liian rasvainen hyväksi ruuaksi.

 

No, oikeassa oli se asiamieskin ja ennusteen aika on nyt. Kuluttajat menevät taas tiloilta hakemaan kananmunia, jopa maitoa ja lihaa. Tosin isännät eivät enää teurasta sikoja itse, eivätkä paloittele niitä asiakkaan silmien alla ja heittele tuoreita lihoja laatikoihin. Eläimet pitää kierrättää jopa satojen kilometrien päähän teurastettavaksi ja lihat vakumoitaviksi. Sitten ne on hyvä myydä erillisessä elintarviketilassa sijaitsevasta pakastearkusta. On hirmuinen nippu lisää säännöksiä ja kuluja, mutta onneksi on myös uusia viljelykasveja, on luomua ja lähiruokaa. Ja pirusti velkaa.

 

Miksi meillä kuluttajilla on varaa uuteen autoon, tupakkaan, irtokarkkiin tai viiniin, mutta ei laadukkaaseen, lähellä tuotettuun, suomalaiseen ruokaan?

 

Mikä tässä kuviossa mättää? Miksi tukia ei makseta ajallaan, vetääkö joku liikaa välistä, onko taustalla salaliitto tai korporatismi vai ostammeko kuluttajina liian usein bataattia porkkanan sijasta? Vai emmekö me vaan ymmärrä, ennen kuin on liian myöhäistä?

 

Vapaan markkinatalouden etu on se, että kuluttajalla on valtaa.

Me voimme ostaa riisin sijasta suomalaista spelttiä ja quinoaa, kysyä ravintolassa raaka-aineiden alkuperää, suosia Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita ja lukea pienellä kirjoitettuja pränttejä. Valitettavan harvoin kuitenkaan tiedämme, mikä kotimainen valinta auttaisi tuottajaa kaikista eniten.

 

Minä tein periaatepäätöksen. Maksan maitolitrasta mielelläni 1,10 euroa eli 0,53 euroa tuottajalle. On se sen arvoista.

 

Ja sinä tilanomistaja siellä, joka luet tätä ja mietit sukusi juuria. Jos tulee se aika, kun kipeä ratkaisu on ainoa järkevä vaihtoehto: Ei se ukko käänny haudassaan; tietää, että parhaasi sinäkin yritit. 

 

Maanviljelijöiden mielenosoitukseen hiukan lisää rähinää: Böndeboogie. Hyvää Rekon päivää!

Eero Kivistö, viljelijä Elimäeltä, kirjoitti eilen mietteitään Facebookissa:

Moni viljelijäkollega on jo Helsingissä ja aihe onkin uutisoitu varsin laajasti myös aamu-tv:ssä. Paljon on tullut maatalouden tilaa mietittyä tämän talven aikana. Niin omat tilan kohdalla kuin laajemminkin. Olen aina yrittänyt katsoa asioita positiivisesti ja kokenutkin, että eteenpäin ollaan menossa. Mutta viime kuukausina, faktojen valossa, niitä positiivisia näkökulmia on ollut vaikea löytää. Pelottavan hiljaisia ja jopa apatiaan taipuvaisia viljelijöitä on tullut tavattua tämän talven aikana. Alkaa olla tosi kyseessä.
Tänä aamuna itsellä päällimmäisenä ajatuksena on ihmetys siitä, että miten vaikeaa nykyihmisille on hahmottaa kokonaisuuksia. Tarkoitan sitä, miten ei kyetä näkemään kuinka se maataloudenkin euro tuo töitä tähän maahan. Samaan aikaan, kun maassa on varsin heikko työllisyystilanne, jotkut suureen ääneen huutavat maatalouden lopetamista kokonaan. Aika rajua puhetta, sillä maatalous työllistää Suomessa suoraan ja välillisesti n. 300000 ihmistä. Lisätään siis työttömyyttä? Niinkö?
Edustamaani ammattikuntaa syyteään usein tuilla elämisestä. Esitetään ratkaisuksi tukien lopettamista. Huudetaan samaan aikaan, että ostetaan ulkomailta. Joopa joo. Eli halutaan tukea muiden maiden maataloutta. Alaa, jota käytännössä kaikki valtiot tavalla tai toisella tukevat. Onko tuossa siis ratkaisu? Ja jos on, niin mihin?
Minun on myös vaikea käsittää, keiden tai minkä tahon tarkoitusta palvelee varsin keinotekoinen maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelu? Otin asian puheeksi viimeisimpien presidentivaalien kakkoskierroksen kampanjan viimeisessä tilaisuudessa. Keskustelukumppanina oli se ehdokas, jota ei toisen kierroksen jälkeen valittu. Hän oli omien sanojensa mukaan havahtunut kampanjan aikana siihen, että eripuraa on ja hän oli kanssani samaa mieltä, että vastakkainasettelu on turhaa ja keinotekoista.
Toisiamme me tässä maassa tarvitaan.
Perustelin näkemyksiäni hänelle ja koin tulleeni kuulluksi. Pyysin silloin, että viesti menisi ko. henkilön kautta myön edustamalleen puolueelle pohdittavaksi. Toisin sanoen lähetin terveisiä heidän puheenjohtajalleen. Viestini ei tosin mennyt ilmeisesti ao. henkilölle vaikka kommenttini päätyivätkin ehdokkaan kautta Ylen vaalilähetykseen ja kuulemma myös Tavastian lavalle.
Viimeisen vuoden aikana puheet ovat koventuneet läpi linjan tässäkin maassa. Kansalaisilla tuntuu olevan mitta täynnä. Asenne se, että mistään ei tingitä. Paitsi, että viljelijöiltä joutaa viemään elämisen edellytykset. Sillä se maailma pelastuu. Onko tosiaan niin?
Se mitä pohjimmiltaan viljelijät tänäänkin vaativat mielenosoituksessa, on ihmisarvoinen kohtelu!
Byrokratia on ottanut koko alan niskalenkkiin. Kilpailuasetelmastakin on tullut vääristynyttä ilman, että viljelijät siihen itse ovat voineet vaikuttaa. Maailmanpolitiikan pelinappuloiksikin olemme Venäjä-pakottiden myötä joutuneet. Maaseutuvirastoa kohtaan osoitettu kritiikkikin tulee tosiaan aiheesta. Tehtäväänsä se taho ei ole kyennyt hoitamaan, vaikka lisää määrärahoja ovat vuosi sitten saaneet ongelmiensa ratkaisemiseksi.
Onko tosiaan niin, että tämä ammatti haluttaan lopettaa? Onko niin, että elämisen ehtoja ei haluta maatalouden harjoittamiselle turvata? Onko tälläkään maalla tosiaan varaa heittää elintarvikeomavaraisuus romukoppaan? Tai ruokaturvallisuus? Huoltovarmuus?
Sinä, juuri sinä. Oletko tullut ajatelleeksi noita asioita ollenkaan?
Ei me maanviljelijät ehkä sittenkään liikoja vaadita. Ihmisarvoista kohtelua ja toimeen tulemisen edellytyksiä vaan. Siinä samalla tulee ruokittua tosin useampi suu.
Tähän loppuun lainaan yhtä fb-kaveriani: Sinä, jota mielipiteeni ärsyttää, voit poistaa minut kaverilistaltasi ihan huoletta. Jos kerran ajattelet, että tuolla ne siipelijät tuilla elee ja vielä valittavat. Sietäisit hävetä.
Mutta muista sinäkin, että älä pilkaa maanviljelijää ruoka suussa.

Mainokset

2 kommenttia artikkelissa “Maatila myytävänä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: