Mikkelipuiston kevät

Mukavaa viikonloppua! Taas. Pitäisiköhän nyt tehdä niin, että päivitän suosiolla vain viikonloppuisin ja yllätän kaikki, jos ehdin myös viikolla kirjoittamaan? Muuten tunnun aloittavan kaikki postaukset valitteluilla, miten ei vaan ehdi kaikkea… Mutta mitähän ihmettä mä oikein teen, kun tuntuu, että mitään ei missään näy!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Siinäpä se vastaus taitaa tiivistyä.

Aika mukava piknik meillä oli! Tosin vähän kauempaa kuvattuna tuo tontin ainoa lounasaikaan aurinkoinen nurkkaus näyttää ehkä aavistuksen tympeältä.

 

pihan peränurkka (kopio)

 

Mikkelin yksi parhaita ja ainutlaatuisimpia juttuja on Mikkelipuisto. (Puiston sivuille tästä.) Siellä on yritysten ylläpitämiä, mutta julkiseen käyttöön suunniteltuja puutarhoja. Idea on kuullostanut minusta aivan hölmöltä, kunnes hankimme oman talon ja sain taas oman puuhamaan.

Mikkelipuistoon kannattaisi ehdottomasti mennä myös ilman omaa pihaa. Tai etenkin silloin. Siitä taitaa tulla meidän kanttispaikka eväsretkelle!

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ihastun viime kesänä muutamaan puutarhaan ja kasviin. Yksi näistä oli suikerovihma, joka siis esiintyy myös viime vuoden postauksessani. Lähdimme katsomaan, miltä kasvit näyttävät talven jälkeen. Nyt oli muutenkin hyvä aika nähdä tarkemmin kasvien rungot ja leikkaukset sekä istutusalueiden muotoilu ja maan koostumus. Testailimme erilaisia penkkejä ja löysimme myös pihalammen

 

pihalampi mikkelipuisto

 

Meidän pihan kannalta yksi kurja puoli tuossa Mikkelipuistossa on. Se on perustettu tasamaalle, ilmeisesti rantapellolle. Eli kasveilla on melkoisen erilaiset elinolot kuin meillä. Toisaalta ihan mukavaa tähän aikaan vuodesta, koska siellä jo vihersi monessa paikassa! Innokkain kasvaja taisi olla tuoksukurjenpolvi.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Eilen katselin vanhoja kuvia ja meilläkin oli viime vuonna tähän aikaan jo piha haravoitu ja vanhan perennapenkin parannus tehty. Nyt tuossa penkissä on vielä lunta. Muutenkin lumet näyttävät sulavan ihan eri järjestyksessä kuin vuosi sitten. Outoa.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Tällä hetkellä minun pitäisi olla autossa, matkalla Helsinkiin. No, en ole. Tästä ja siitä kiireestä yritän ehtiä kertomaan myöhemmin. Mutta en lupaa vielä, milloin.

Nyt mukavaa viikonloppua kaikille! Minä lähden katsomaan, löytyykö Design Lab Luomon Tila & Valo -tapahtumasta muita mikkeliläisiä bloggaajia. 🙂

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä

%d bloggers like this: