Oudoin tanssireissu

  Mukavaa viikonloppua, taas! ”Vapaaviikko” hurahti. En voi sanoa olleeni kiireinen ja suhtauduin aikatauluihin aika löyhästi… Tekemistä oli, mutta maltoin myös levätä ja elää fiiliksen mukaan. Jotain (paljon) jäi tekemättäkin, esimerkiksi postaukset.     Vaikka jotain jäi tekemättä, tuli tehtyä myös aika huikeita juttuja ihan hetken mielijohteesta! Keksin maalata työhuoneen lattiasta kattoon ja lähdin ystäväni kanssa […]

Märät jälkimainingit

Oih ja voih, Swing Spring 2016 oli aivan huikean ihanan mahtava! Joo, tietysti rankka myös. Tässäpä teille muutamia kuvia, jotka eivät vielä ole päätyneet muualle ja fiiliksiä mun leiristäni. Elin leiriä täysillä keskiviikosta asti. Alkuviikko oli oikeastaan vain lämmittelyä… 😉 Aamu alkoi radiohaastattelulla ja sen jälkeen etsittiin kaupungilta bilekamppeita. Jäi pikkuisen myöhäiseen, koska kuulimme tiistai-iltana, […]

Swing Spring 2016

  Siinäpä ne tärkeimmät. Ihanaa ilmaa luvassa! 🙂 Kiireessä on se hyvä puoli, että ei ehdi jännittämään. Aluksi on se jännitys ja suunnittelu, sitten kun päästään tekemään, mennään vaan flow’lla. Vähän kuin treffeillä. Tai synnyttämässä. Nyt nukkumaan! Univelasta on paha ponnistaa. On muuten vielä kaikki vaateasiat suunnittelematta… No, kiva lähteä kotoa leirille, voi mennä fiiliksellä […]

Lapsinäkökulma

Lapsinäkökulmaisen tutkimuksen tekijöiden matkoja yhteiskunnassa ja ajatuksissa.

Meanwhile in Longfield..

Matkailu & Kotoilu & Ruoka

Let Me Go Organic - Luomublogi

Luomua elämäntavaksi

Uusi Kuu

Ihan tavallisesta elämästä

Kotivinkki - Olga Temonen

Ihan tavallisesta elämästä